Katja Korva

Sosialismia rikkaille

Viikon paras kuuluu seuraavasti: ’’Yrityksille annettava tuki ei ole keneltäkään pois’’. Vitsiniekka on tietenkin pääministeri Jyrki Katainen (kok), jonka mielestä yritysten tukemisesta ei saisi tehdä ideologista kysymystä. Minun huumorintajuni ei tällaiseen ajatteluun riitä; minä kun luulin, että yritysten tukeminen on valinta kahden talousjärjestelmän välillä, mikä on pitkälle aatteellinen kysymys.

Tuuli on muuttanut suuntaa. Viime vuoden eduskuntavaalien alla SDP:n Jutta Urpilainen mainitsi yritystukien leikkaukset potentiaalisena leikkauskohteena, eikä kokoomuskaan ehdotuksesta purnannut. En tiedä, ketkä ’’asiantuntijatahot’’ säätytalon hallitusneuvotteluissa päättäjiä lobbasivat (heidän nimensä kun eivät ole julkisia), mutta kummasti puhe yritystukien leikkauksista loppui, kun hallitus saatiin muodostettua. Olisi varmaan vainoharhaista kuvitella, että puolueiden rahoittajilla olisi asian kanssa jotain tekemistä.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA tutki viime vuonna yritystukien vaikuttavuutta. Tutkimuksesta kävi ilmi, että vaikka yritystukia saavat helpoimmin niitä aktiivisesti hakevat nuoret yritykset, yritystukien myöntäjät näyttäisivät suosivan suurehkoja, vakiintuneita yrityksiä. Viitteitä löytyi myös siitä, että monet tukia myöntävät tahot suosivat samoja yrityksiä vuodesta toiseen. Tämä on ristiriidassa sen periaatteen kanssa, että yritystuet on tarkoitettu väliaikaisiksi. Yritystuet ovat kasvaneet koko 2000-luvun, ja esimerkkivuonna 2008 niitä maksettiin noin 1,77 miljardia euroa. Vertailun vuoksi: samana vuonna valtio budjetoi peruspäivärahan ja työmarkkinatuen maksamiseen 0,758 miljardia. 0-3-vuoden aikavälillä yritystuet näyttäisivät parantavan työllisyyttä. Niiden vaikutukset tuottavuuteen ovat kuitenkin ristiriitaisia.

(Lähde http://www.tem.fi/index.phtml?105033_m=102058&s=4760,)

Keynesiläisittäin voidaan ajatella, että yritykseen laitettu euro moninkertaistuu ja lisää taloudellista toimeliaisuutta sekä valtion verotuloja hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi. Jotkut myös ajattelevat, että ilman valtion tutkimus- ja kehityspanoksia yritykset eivät panostaisi riittävästi pitkän aikavälin toiminnan kehittämiseen. Jyrki ja Jyri puhuvat usein 1990-luvun Nokia-ilmiöstä valtion kehittämispanoksien tuloksena. Pojat eivät taida ymmärtää, että vaikka yrityksille kuinka räätälöitäisiin valmiita yhteiskuntapaketteja, niiltä on nykymaailmassa turha odottaa yhteiskuntavastuuta. Kun kuplat puhkeavat, raskaat rakenteet synnyttävät raskaita rakennemuutoksia.

Joskus tuntuu, että nykyinen järjestelmä kannustaa asiakkaiden palvelemisen ja toiminnan kehittämisen sijaan panostamaan päättäjien lobbaamiseen. Kun meneviä tuotteita ei keksitä, keksitään suosiollisia lainsäädäntöpaketteja. Parhaiten valtio auttaisi talouselämää pysymällä siitä mahdollisimman paljon erossa. Jos kokoomuslaiset odottavat terveiden ja toimintakykyisten yksilöiden elättävän itsensä, niin miksi veronmaksajien rahaa pitäisi kupata terveisiin ja toimintakykyisiin yrityksiin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän MarkoMSalo kuva

Pekkarinen näköjään jo ehdotteli että nostettaisiin valikoituja ALV:ja jotta saadaan yritystuet maksettua.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012021915226390_uu.shtml
Ennen vaaleja niitä ei saanut nostaa jos oikein muistan.

Käyttäjän katjakorva kuva

Ei hel... Että valta kuluttajilta pois vaan, kyllä poliitikot paremmin tietää, kenelle raha kuuluu.

Yritystuet ovat moraalittomia kaikessa järjettömyydessään.

Kuluttajat kyllä osaavat omilla rahoillaan palkita sen firman, kenen tuotteista he itse hyötyvät. Se ei ole valtion tehtävä.

Käyttäjän kaunaherra kuva

"Keynesiläisittäin voidaan ajatella, että yritykseen laitettu euro moninkertaistuu ja lisää taloudellista toimeliaisuutta sekä valtion verotuloja hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi."

Samaa voi sanoa ihmisille maksettavasta perustoimeentuloturvasta? Sieltähän se raha kiertää kulutuksessa verojen ja yritysten kautta takaisin työllistäen siinä samalla ihmisiä.

Käyttäjän katjakorva kuva

Periaatteessa voidaan joo. En kuitenkaan ole keynesiläinen. Kummallinen asia, että joissain oikeistopiireissä kyllä osataan puhua ''sosiaalipummeista'', mutta tulonsiirtoja keskituloisten välillä tai jopa keskituloisilta parempituloisille ei osata katsoa pahalla. En näe suurta eroa niiden välillä, että nostaako työttömyyskorvausta vai hankkiutuuko verovaroin ylläpidettyyn työpaikkaan, josta maksettava korvaus voi olla suurikin, mutta työn todellista hyödyllisyyttä ei voi mitata. Vastustan suojatyöpaikkoja, mutta kannatan heikoimmista huolehtimista.

Käyttäjän akv kuva

Yritystuet pois. Antaa kuluttajien tukea ostopäätöksellään haluamiaan yrityksiä. Ei ole mitään järkeä tukea kannattamaton toimintaa tai vääristää kilpailua tukien kautta.

Käyttäjän aputoimittaja kuva

Kataisella alkaa olla kiire hoitaa EK:lle luvatut edut, Kokoomuksen vaalirahoituksen korvaamiseksi, kun tämän hallituksen päivät alkaa olla luetut.

Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, nielaiseeko demarit Kataisen syötin nyt, kun tavalliselta kansalaisilta aiotaan viedä tuhkatkin pesästä.

Ihme on, jos kansalaisten silmät eivät ala avautua Kokoomuksen politiikalle, jossa rikkaille annetaan kaikki se, mitä tavalliselta kansalta otetaan.

Käyttäjän JuhaHamalainen kuva

Kaikki tuet pois yrityksiltä ! Se on sama jos yritys hakee sen lainan itse pankista ja veronmaksajien rahat ei kulu korkojen maksuun kun persaukinen valtio on siinä välissä !

Vaikka itse yrittäjä olenkin en juuri tukia ole nähnyt. Päin vastoin.
Kokoomus on suurten yrityksien puolue. Pk-yritykset on heittopusseja hämäränrajamailla, vaikka ne kantavat osansa työllistymistalkoisiin.

Käyttäjän SuperNinjaTurtle kuva

"Parhaiten valtio auttaisi talouselämää pysymällä siitä mahdollisimman paljon erossa"

Right to the point.

Käyttäjän sakaribehm kuva

Jos Nokia saa 50 miljoonaa euroa valtion tukea, niin sen kuuluu olla ylpeä saavutuksestaan mutta ihminen, joka elää sosiaalituen varassa joutuu sitä häpeilemään? Ei oikein sovi minun jakeluun tuollainen yhtälö.

Luin jostain, että jopa 70% yritystuista oli jonkin tutkimuksen mukaan 90-luvulla turhia eli yritys ei olisi tarvinnut välttämättä tukea toimintaansa. Ja 90-luvulla yritystuet laskivat merkittävästi SDPn hallituskausilla, kunnes ne taas alkoivat nousta Keskustan hallituskausilla 2000-luvulla.Luin myös jostain, että USAssa tuet olivat 2000-luvun alussa lähes kaksi kertaa sosiaaliturvan suuruiset tai ainakin huomattavasti suuremmat. Ja ne ovat vain nousseet viimeisten kymmenen vuoden aikana.Eli jos tuohon mennään, niin kyseessä on täydellinen sossuvaltio rikkaille. Köyhille tämä tarkoittaa taas yhä vapaampaa markkinataloutta, mistä jokaisen kokoomuslaisen pitäisi varmaan olla innoissaan. Jokin on kyllä demokratiassa pielessä, jos tällaiseen tilanteeseen päädytään. Tosin rikkaat maat ovat kautta historian olleet protektionistisia oman taloutensa suhteen. Yksi "hauska" esimerkki tästä ovat nuo maataloustuet,joiden ansiosta Euroopan Unioni lähettää noiden tukien verran ulkomaanapua kehitysmaihin.

Käyttäjän katjakorva kuva

Huvittavinta tässä on se, ettei yritystuilla ole mitään tekemistä vapaan markkinatalouden kanssa. Ne ovat yksi esimerkki valtion sekaantumisesta talouteen, minkä voidaan katsoa suosivan suuryrityksiä. Uskoisin, että ilman tällaisia tukiaisia markkinat koostuisivat pienemmistä toimijoista, jotka olisivat keskenään tasa-arvoisessa asemassa.

Käyttäjän Json kuva

Kyseessä on kontrollikapitalismi. Valtiovallan järjestelmällinen toiminta varallisuuden siirtämisestä valikoituun yksityisomistukseen. (Sosialismi sanana ei tarkoita verojen keräämistä, kommunismia tai kontrollia, vaan sitä että tuotantovälineet ovat yhteisomistuksessa.)

Käyttäjän helihamalainen kuva

Otetaan esimerkiksi kampaamoyrittäjä. Hän voi olla oman kivijalkaliikkeen pyörittäjä tai vuokrannut tuolin sellaisesta. Kiinteitä kuluja on 500-1500 euroa kuussa.

Yrittäjä tilittää työstään veroja. Karvankatkaisupalvelu tuottaa arvonlisää, jota verotetaan. 23% palkkiosta on arvonlisää, sillä tuote valmistetaan kuluttajalle kampaajan tuolissa. Mutta maksaa yrittäjä myös eläkemaksunsa sekä tuloveronsa.

Tämä lypsylehmä ei tarvitse tuotekehitystukea, sillä aina tarvitaan parturi-kampaajaa. Ei tipu vientitukea eikä muutakaan tukea. Eivät lypsylehmät tarvitse.

Käyttäjän katjakorva kuva

Monet teknoihmiset tuntuvat joskus jopa halveksivan ravintoloita, taksifirmoja ja kampaamoita pyörittäviä ihmisiä. Heidän mielestään kilpailukyky nousee vain, kunhan teknoinnovaatiofirmoille annetaan tarpeeksi tukea. Matalan kynnyksen yrittämisen muodot ovat kuitenkin tärkeitä talouden ja yleisen yrittäjyyshengen kannalta. Tukiaisia ei tarvita, mutta yrittämisen esteitä pitäisi purkaa.

Käyttäjän Ukkram09 kuva

Katainen taas vedättää ja häpisee ihan omiaan!

Yrityksiä voidaan tukea monilla eri tavoilla ja vaikkapa sosiaaliturvan nostamisella lähtisi kulutus parhaiten kasvuun ja tämä taas työllistäisi lisää ihmisiä kulutuksen kasvuna!

Ei se talous sillä parane, että Kataisen ökyrikkaat kaverit rohmuavat kaikki rahat, ja kuskaavat ne säästöpossuihinsa tai ulkomaille turvaan! Talous pyörii parhaiten pienien tuloerojen maassa, silloin kaikilla on varaa kuluttaa!

Katainen haluaa tietenkin poliitikonuransa rahoittaneille lisää rahaa ja on valmis myymään omasta kotimaastaan kaiken kansallivarallisuuden ja luonnonvarat alle torihintojen näille tahoille! Köyhät menkööt ruokajonoihin siksi aikaa kunnes nekin lopetetaan ja ruoat menevät eliitin orgioihin!

Käyttäjän hannuk kuva

Samalla kertaa voitasiin poistaa yritysten tutkimustuet. Yksi muoto yritystuista, joiden vaikuttavauus on lähinnä 0. Oman kokemukseni rintaäänellä voin kertoa.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Eikö se Kemijärven liimapalkkitehdaskin mennyt Jyri Häkämiehen kaverille? Nyt on miljoonat kupattu eikä toimintaa edes aloitettu.

Käyttäjän katjakorva kuva

Kytköksistä en tiedä, mutta selvää on, että Kemijärven tehdas on ollut yksi murheenkryyni. Valtiovetoinen yrityselämä aiheuttaa uskomatonta tehottomuutta, inhimillisistä seurauksista puhumattakaan.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Valtionyhtiöt voivat olla hyvinkin tuottoisia ja ne luovat varallisuutta kaikille kansalaisille. Esimerkkinä vaikka Rautaruukki. Kaivoteollisuudessa oli pitkään paljon valtionomistusta, koska pääomankierto siellä oli hidasta. Yksityistämisen jälkeen kansallisomaisuudet ovat siirtyneet pois suomalaisilta.

Kuntien sähkölaitokset toivat varoja kunnille ennen kuin ne yksityistettiin voittojen maksimoinnin välineiksi. Ja nyt kaikilla ei ole varaa maksaa edes sähkölaskuaan.

Minusta tärkein infra pitäisi olla yhteiskunnan omistuksessa niin kuin Norjassa on öljy. Ja sen pitäisi luoda hyvinvointia kaikille kansalaisille.

Kysessä on siis ideologinen valinta. Ei niinkään se kumpi on tehokkaampaa. Oikein johdettuina myös yhteiskunnan omistamat yritykset voivat tuottaa hyvin yhteiseksi hyväksi.

Terveydenhuollon yksityistäminen on jo nyt osoittautunut huonoksi ratkaisuksi. Ja jokainen käsittää tämän maalaisjärjellä, että palvelu tulee kalliiksi, kun sen pitää tuottaa maksimaalisiia voittoja ja vielä osinkoja "sijoittajille".

Käyttäjän katjakorva kuva

Yksityistämisessä olennaista on sen toteutus. Kun raskaita valtiollisia rakenteita yksityistetään kertaheitolla, ne päätyvät liian usein liian harvojen käsiin. Tämä synnyttää tilanteen, jossa markkinoilla ei ole riittävästi kilpailua. Tällöin kuluttaja kärsii hintojen nousun myötä ja omistajat keräävät voittoja, joita voidaan pitää ansaitsemattomina.

Terveydenhuollossa en kannata mallia, jossa kunta tekee pitkän (esim. neljä vuotta) sopimuksen yhden yksityisen palveluntarjoajan kanssa, koska päättäjien ja yrityselämän kytköksiä ei yleensä selvitetä riittävän tarkasti. Järkevämpää olisi antaa asiakkaille/potilaille enemmän päätösvaltaa siihen, kenen tuottamia terveyspalveluita haluaa käyttää.

Käyttäjän kaijaolinarvola kuva

Kapitalismi elää jo monopolistista vaihettaan. Paluuta entiseen ei näillä näkymin ole.

Kapitalismin pyrkimyksenä on pääomien kasaaminen ja näin pitkällä jo ollaan, että 10 prosenttia maailman väestä omistaa 90 prosenttia kaikesta.

Kuten ehkä olet huomannutkin monopoleja on kaikkialla ja missä ei niitä vielä ole, sinne syntyvät nopeasti kartellit.

Terveydenhuolto on Suomessa jo kohta kokonaan yksityistetty kansainvälisille pörssiyhtiöille ja jälki on sen mukaista.

Ainoastaan verovaroin ylläpidetty terveydenhuolto kykenee turvaamaan tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen kohtelun. Vaihtoehtoja on jo nyt. Työterveydenhuollon asiakkaat ovat huomattavasti paremmassa asemassa kuin esim. työttömät ja eläkeläiset. Varakkailla on mahdollisuus ostaa itselleen paras mahdollinen hoito, jonka kustannuksiin Kela osallistuu.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja