Uudisraivaushenki ja kuntauudistus
Maaseudulla ja syrjäisillä alueilla tulee seuraavien kahden viikon aikana olemaan hurjasti ystäviä. Suomen Kuvalehteen vuotanut alustava kuntakartta kuumentaa tunteita, vaikkei se helmivaaleihin varsinaisesti liity. Yksittäisiä karttoja enemmän minua kiinnostavat kuntauudistuksen laajemmat vaikutukset varallisuuden jakoon ja kaavoituksen vapauteen.
Puhtaasta helsinkiläisnäkökulmasta kuntauudistus herättää positiivisia kutinoita. Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhteenliittäminen sekä mahdollinen Sipoon jakaminen on seudun kehityksen kannalta edullista. Pääkaupunkiseutuun kohdistuu suuria kasvupaineita. Tässä tilanteessa joidenkin kuntien harjoittamana pihtauspolitiikka kaavoituksen hitaudessa ja vuokra-asuntorakentamisen puutteellisuudessa pistää kapuloita rattaisiin. Kunnat toki ajattelevat omaa etuaan kuoriessaan itselleen parhaat veronmaksajat, mutta keskituloisen pääkaupunkiseutulaisen kannalta tilanne on onneton. Kuntien rajat vaikuttavat keinotekoisilta, kun seutu on maantieteellisesti yhteenkasvanut.
Haja-asutusalueilla, joissa yhteenliitettävien kuntien keskusten välillä voi olla jopa sata kilometriä, kuntauudistus herättää odotettua närää. On selvää, että kuntakeskusten laitamilla palvelujen taso heikentyy. Tämä taas vaikuttaa kiinteistöjen arvoon – monella talolla tulee olemaan arvoa enää VPK:n harjoittelumateriaalina. Keskusalueilla kiinteistöjen arvot taas nousevat, ja jos tähän yhdistetään vielä riittämätön kaavoitus, inhimilliset seuraukset esimerkiksi työn perässä muuttavalle ovat kohtuuttomat.
Keskitetyn ja hajautetun yhteiskuntamallin välinen dilemma on mielenkiintoinen. Periaatteessa jokaisella tulisi mielestäni olla oikeus rakentaa sinne minne haluaa. Tämä muuttuu ongelmalliseksi siinä vaiheessa, kun keskelle ei mitään aletaan vaatia hyvinvointivaltion palveluita. Ymmärrän sen kiukun, jonka kuntaveron tasaus- ja valtionosuusjärjestelmä aiheuttaa kaupunkiseuduilla. Siinä on toki kyse myös erilaisten ikärakenteiden kustannusten tasaamisesta, mutta osittain se mahdollistaa muiden kustannuksella elämisen.
Olen usein kuullut keskustan piiristä puhuttavan hajautetusta yhteiskuntamallista viitaten Anders Chydeniukseen. Itse tulkitsen Chydeniusta siten, että hän halusi mahdollistaa erilaiset paikalliset mallit ja kokeilut. Nykytilanteessa kunnilla on muodollisesti autonomia, mutta niiden tehtävät määritellään valtion toimesta. Kuntien tehtäväksi jää ainoastaan erilaisten budjettimomenttien välillä tasapainoilu ja palvelujen tuotantotavan ratkaiseminen. Chydeniuksen näkemys alueiden autonomiasta on paljon radikaalimpi. Hän muun muassa esitti vapaavaltion perustamista Lappiin jo 1700-luvulla.
Olen aiemmin puhunut tiiviin yhteiskuntarakenteen puolesta, koska itselleni kaupunkikulttuuri ja monipuoliset palvelut ovat tärkeitä. Kannatan kuitenkin nykyistä vapaampaa kaavoitusta. Minua puistattaa, kun kaavoitusta yritetään rajoittaa ympäristönäkökohtiin vedoten. En edes usko, että ne ovat edes päällimmäisenä monia ratkaisuja tehdessä. Kun tietyille maa-alueille annetaan rakennusoikeus, ne maanomistajat, jotka sattuivat omistamaan pläntin kaavan piirin tulleelta alueelta, hyötyvät. Tämä antaa tilaa sisäpiiritiedon väärinkäytölle ja päättäjien lahjonnalle. Osmo Soininvaara (vihr) onkin ehdottanut, että yhteiskunnan pitäisi tasoittaa ansiottomasta arvonnoususta koituvia hyötyjä. En kuitenkaan tiedä, miten tuollaisesta järjestelmästä saataisiin riittävän läpinäkyvä ja oikeudenmukainen.
En usko, että julkisuudessa esillä ollut kuntakartta tulee voimaan sellaisenaan. Ylhäältä päin sanelu on usein huono tapa edistää asioita. Kuntauudistuksella on monia hyviä tarkoituksia, kuten hallinnon karsiminen. Tosin käytäntö ei aina tue teoriaa. Keskittämishuuman sijaan voitaisiin kuitenkin pohtia uusia näkökulmia alueiden kehittämiseen. Yhteiskuntaan tarvitaan modernia uudisraivaushenkeä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hyvä että kaupunkilainenkin osaa katsella objektiivisesti aihetta. Omasta mielestäni metropolikehitys on täysin älyvapaata toimintaa, mutta jotkut siitä pitävät ja se heille suotakoon - joskin samalla on tosiaan suotava sitten kohtuulliset palvelut myös niille, jotka eivät halua asua betonikuutiossa.
Ja puhtaasta espoolaisnäkökulmasta kuntauudistus ei herätä positiivisia kutinoita.
Kirjoitimme näköjään yhtä aikaa osin samasta aiheesta, sinä helsinkiläisestä ja minä pienellä esimerkillä lappilaisesta näkökulmasta. En tiedä, että mitä etuja tai säästöjä Suomen kuntien yhdistämisellä pinta-alaltaan Uudenmaan maakunnan tai jopa suuremmiksi yksiköiksi saadaan aikaan.
Niin näköjään ollaan kirjoitettu. Tiedän, että pohjoisessa kunnat ovat jo nyt pinta-alaltaan jättimäisiä, joten sielläpäin uusien rajojen piirtämisellä tuskin saadaan mitään aikaan...
Alehallinto on hallintoa ja toiminnallisuutta. Hallinnon rationalisointi tuo säästöä, toiminnat maksavat aina saman, mallista riippumatta, tosin sekin on optimoitava.
Kaavoitus on ydinkysymyksiä asuntotuotannossa, kuinka saadaan edullisia asuntoja, tähän asti ei oikein tuloksellisesti. Kysymys on hasteellinen.
Sopimusyhteiskunnasta on tullut "on sovittu"-yhteiskunta. Kaikenlainen kunnallinen innovointi, josta voisi pidemmän päälle tulla uusia käytäntöjä kaikille kunnille, on lannistettu sillä, että on sovittu, näin vaan ei tehdä.
Olen hengessä mukana. Ja olet Katja noukkinut kivoja näkökohtia esille.
Muutama pirullinen fakta maakuntien Suomesta. Vuoteen 2020 mennessä ts. 8 vuoden sisällä kunnista jää 160 000 ihmistä eläkkeelle ja näistä valtaosa on niitä tekeviä hoitavia käsipareja !! Näin käy samaan aikaan kun tarve hoivaan kasvaa.
Tulossa on kuntakuulemiset ja kuntarakennelaki.
Vaihtoehdot ovat tähän astisten esitysten mukaan täysin ristiriitaiset sikäli kun niitä ylipäätään onkaan .Maakuntiin tarvitaan nyt muuttovirtaa ja niitä käsiä. Siinä olisi sitä uudisraivaajahenkeä.
Kuntarakennelaki lähtenee keskittämisajatuksesta, joka ei toimi enää tulevassa maailmassa. Suunta on siinäkin väärä. Meillä on oikeus valita asuinpaikkamme. "Ota ja itke" kehittäminen on rahavaltaan perustuvaa eikä takaa hyvää elämää. Pieni on kaunista tässäkin asiassa. Vaikuttavuutta ei voida tarkastella pelkästään talouden näkökulmasta. Kyse on todellisesta hyvinvoinnista, ei siitä liturgisesta poliittisesta löpinästä. Kunnassa lapset,nuoret ja vanhukset ovat niitä joita palvelutarve erityisesti koskee ja päivittäin. Todellisuuden arjessa ei ole kohtuullista eikä mahdollista, että nämä kuntalaiset joutuvat "korpivaellukselle" oppia ja palveluja saadaakseen matkustamaan kymmeniä kilometrejä. 100:n kunnan malli on siis jokseenkin pähkähullu. Kestävän kehityksen mukaista se ainakaan ei ole. Kuka sitten ketäkin elättää on vaikea eettinen ja moraalinen kysymys. Me kuitenkin tuhoamme yhteisöllisyyttä tietoisesti, kun Unioni yrittää sitä kaikin tavoin vahvistaa. Siinäpä selitettävää. Se joka luulee, että maaseutu ei tuota mitään, erehtyy pahanpäiväisesti. Miten asioita mitataan ja kuka puntarin "kruunaa" on polittiikkaa puhtaimmillaan.
Kanakoppiasumisen kulttuurista pitäisi päästä vähitelle erkaantumaan ja aloittaa uudisraivaus ulos urbaanisuudesta.
Kai Samasen juttu oli todella rakentava ja uusia näköaloja avaava. Tosin hän ei kertonut kuka maksaa näiden kaikkien elämäntapa-asujien elämisen. Kun rahat eivät riitä on täysin yhdentekevää vaatia meidän kaikkien saataville kaikkia palveluita alle kolelmenkymmenen kilometrin säteelle.
Ihmishalveksuntta näyttää olevan runsaasti mukana, kun kanakoppiasumisesta pitää päästä erkaantumaan ja aloittamaan uudisraivaus. Nuo kanakopeissa asuvat, kun nyt maksavat todella huomattavan osan maaseudun täydellisissä parateeseissa asuvien elämisestä. Halukkaita pellonraivaajia kaskien ääreen naurishalmeelle taitaa olla vähän. Ehkäpä heitäkin riittää, jos vain tukijaiset riittävät.
Heitä riittää liaksikin kun ruuasta tulee pula. Kuntauudistusta tarvitaaa, mutta maamme eriosat ja alueet täytyy huomioida.
Maan ansioton arvonnousu kaava-alueilla täytyy pystyä myös leikkaamaan, koska raakamaa on samanarvoista suurinpiirtein jokapuolella, mutt väestökeskittyminen, siitäjohtuva lisärakentamisen tarve ovat tätänykyä nostaneet tonttimaan arvon jo pilvien yläpuolellekin.
On aivan sama mikä on kunnan nimi tai kuinka kaukana kuntakeskus sijaitsee, kun koulu, terveyspalvelut ovat kohtuullisesti saavutettavissa.
Uudistus tosin pelotta, koska jo edellisen hallituksen toimesta vietiin poliisin- kelan ja työvoimahallinnon toimistopalvelut saavuttamattomiin ja kepukin oli hallituksessa. Jäljet peloittavat!
"Kun rahat eivät riitä on täysin yhdentekevää vaatia meidän kaikkien saataville kaikkia palveluita alle kolelmenkymmenen kilometrin säteelle."
Eihän kaikkia palveluita ole nytkään saatavilla edes sadan kilometrin säteellä ja tämänkin tilanteen säilyttämistä pidetään täällä vähintään torjuntavoittona.
Liitoksista päättäköön kuntalaiset itse. Ei kainuulainenkaan päätä Helsingin liikennevaloista. Normaaliälyinen kuntalainen muuttaa muualle ja kunta kuolkoon, jos kunnan budjetti on kreikkalainen.
Pienkunnissa on hyvään aikaan valmistetut rakenteet, joten ei kumma että ei homma oikeen skulaa. Tuen kuitenkin, sitä että kunnille annetaan painetta ja tukea kehittää rakenteitaan kevyemmiksi ja taloutensa itsenäiseksi.
Isot yksiköt taasen ei ole kustannustehokkaita. Byrokratian pesiä ne ovat. Omaa elämäänsä elävän byrokratian.
Sanoisin, että olipa miellyttävä kirjoitus aiheesta. Kuntauudistusaikeiden ansioksi on kyllä pakko lukea keskustelun herättelyn - ainainen omassa poterossa jurnuttaminen muuttuu rakentavaksi keskusteluksi yhteisen ongelman, tai mahdollisuuden miten vain, edessä.
Pakolla ei pidä kuntia alkaa yhdistämään siitä ei hyvää seuraa, toivottavasti politiikot sen asian ymmärtävät,viisaus ei istu siellä politiikan byrokratiassa, vaan kuten sanotaan porukassa tyhmyys tiivistyy.?
Se että jos ylhäältäpäin aletaan sanelemaan kuinka kansalaisten tulee toimia on tuhoon tuomittu.
Suomessa on tilaa asua ja tehdä työtä harrastaa erilaisia asioita on hyvä asia, mutta kun näyttää siltä että on vain kiinnostusta erilaisien metropolien rakentamiseen on todella huono asia, siitä on todella huono esimerkki esim kiihtyvä kehä kolmosen sisäpuolinen asuttaminen.?
On ikävää katseltavaa aamuruuhkat helsinkiinpäin,ja illalla toisinpäin, eihän tässä ole mitään järkeä,valtiovalta verottaa kiihtyvällä vauhdilla työmatkaliikennettä ja muuta liikennettä, puhutaan päästöjen vähentämisestä jne, ei tällaiset toimet ole järkevien ihmisten toimia.
Aluepolitiikka on Suomessa täysin " lapsen kengissä",tässä toiminnassa on kuljettu vain Helsingin ja sen seutukunnan kannattajien pillin mukaan,josta on puuttunut terve järki, toivottavasti päättäjillä viimeinkin alkaisi "lanttu säteilemään".?
> Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten yhteenliittäminen sekä mahdollinen Sipoon jakaminen on seudun kehityksen kannalta edullista.
Tällaisessa kehityksessä on se ongelma, että kuntien välinen kilpailu ja vertailu loppuu tyystin. Uudessa tilanteessa Suur-Helsingin ei tarvitsisi enää välitää naapureidensa politiikasta, vaan se voisi helposti jäädä makailemaan omaan itsetyytyväisyyteensä. Pitkän tähtäimen kehitys voi siis myös halvaantua, kun vertailukelpoiset naapurit poistuvat.
> Ymmärrän sen kiukun, jonka kuntaveron tasaus- ja valtionosuusjärjestelmä aiheuttaa kaupunkiseuduilla.
Ymmärrän että kiukuttaa, mutta toisaalta kyse on vain normaalista tulojen tasauksesta. Rikkaita verotetaan hieman enemmän kuin köyhiä. Helsinki saa myös paljon ylimääräisiä tuloja valtion (eli kaikkien yhteisestä) kassasta (esim. valton virkamiesten palkat).
Huomaa että Suomen nykyinen rahanjakomalli mahdollistaa alemmat kunnallisveroprosentit rikkaissa kunnissa. Tässä mielessä köyhien kuntien kuntalaiset maksavat peruspalveluistaan enemmän kuin rikkaiden.
Pelkään että kuntauudistuksen yksi lopputulema ja ehkä tarkoituskin on vähentää näitä tasauksia. Minusta olisi kuitenkin fiksumpaa ajatella niin päin, että peruspalvelut tuotetaan yhteisvastuullisesti - ei niin että rikkaille kuuluvat paremmat ja köyhille huonommat peruspalvelut.
> Osmo Soininvaara (vihr) onkin ehdottanut, että yhteiskunnan pitäisi tasoittaa ansiottomasta arvonnoususta koituvia hyötyjä. En kuitenkaan tiedä, miten tuollaisesta järjestelmästä saataisiin riittävän läpinäkyvä ja oikeudenmukainen.
Yksi mahdollinen tapa olisi kerätä kaavoitushyödystä vuosittaista maksua. Merenrantatontti Helsingissä maksaisi kaavoitushyötyveroa siitä osuudesta, jolla tontin arvo poikkeaa syrjäseudulla sijaitsevan merenrantaontin arvosta. Siirtyminen tällaiseen järjestelmään nykyisestä järjestelmästä ei ole aivan helppo, mutta periaatteessa tällainen malli toimisi aika reilusti, ja sopeutuisi joustavasti kaavoituksessa tapahtuviin muutoksiin. Mummonmökkinä käytettävälle mummonökille keskellä Helsinkiä voisi myöntää verohelpotuksia mökin perinteiseen käyttötarkoituksiin ja olemassaoloon jo ennen kaavoitusta vedoten.
Kirjoita uusi kommentti
Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja
Kommentoi 14 kommenttia