Kapitalismin vastustamisesta

Uumoilen, että kapitalismi terminä on peräisin Karl Marxin pääteoksesta Das Kapital, jonka tunnetuin ajatus on, että pääoman omistaja tekee voittonsa ryöstämällä työntekijältä tämän työn lisäarvon. Teoksen ajattelumallissa kapitalisti on pääoman omistaja ja kapitalismi sortojärjestelmä. Lienee turha sanoa, että termit olivat varsin negatiivissävytteisiä. Nykyään monella sosialismin vastustajalla on kuitenkin tarve omia nuo termit ja saada niihin kivaa sävyä. Aatteellisuus on saanut sinistä väriä.

Markkinatalous on tuotantotapa, ei aate. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että markkinataloudessa päätöksiä siitä, mitä tuotetaan, ei tehdä missään valtiollisissa suunnittelukomiteoissa, vaan niitä tehdään vapaaehtoisuuden pohjalta. Se on tori, jossa kauppiaat päättävät, mitä ja milloin myyvät, asiakkaat päättävät mitä ostavat ja kaupat tehtyä kaikki kokevat hyötyvänsä. Kenenkään ei ole pakko ostaa tai myydä.

Tuskin edes jokainen kapitalismin vastustaja haluaa sitä, että valtio alkaisi päättää ihmisten puolesta, mitä ja milloin saa myydä. Kapitalismin vastustamisen ei pitäisi automaattisesti tarkoittaa suunnitelmatalouden kannattamista. Suunnitelmatalous on markkinatalouden vastakohta. Kapitalismi sen sijaan on ideologisesti värittyneempi käsite. Ensimmäisenä siitä tulee aina mieleen silinterihattuinen, sikaria polttava mahakas mies. Uskon, että sekä kapitalismin kannattajalle että sen vastustajalle kapitalismissa on osittain kyse hyödykkeiden tuotantotapaa laajemmasta kulttuurisesta hierarkiarakenteesta.

Ideologinen kapitalismi henkilöityy Suomessa Björn Wahlroosiin. Hän taas pitää esikuvanaan populaarifilosofi Ayn Randia. Tuon venäläissyntyisen, Yhdysvaltoihin muuttaneen kirjailijan teoksia ei ole käännetty suomeksi, ja niistä liikkuvat käsitykset ovat varsin villejä. Vasemmistolainen voisi todeta tähän, että  kirja ’’Oikeistolaisen kulttuurin saavutukset’’ olisi lyhyempi kuin ’’Italian saavutukset toisessa maailmansodassa’’.

Omakaan keskittymiskykyni englanninkieleen ei riittänyt Atlas Shruggedin loppuun lukemiseen. Koska kotoisessa keskustelussa se, että ei ole ottanut asioista kunnolla selvää, ei ole ollut mikään este osallistumiselle, uskallan minäkin kirjasta jotain sanoa. Itselleni siinä nousi voimakkaasti esille lobbaustalouden kritiikki - kirjan henkilö Dagny Taggart suhtautui halveksuvasti kysymykseen: '''Do you have your own congressman already?''. Ajatuksena olisi, ettei yrittäjän pidä esittää olevansa yhteisen hyvän asialla ja pyrkiä tavoitteisiinsa poliitikkoihin vaikuttamalla, vaan luottaa omiin kykyihinsä kunnianhimon voimalla. Republikaani voisi todeta tähän, että osaa se pirukin lukea Raamattua.

Suomessa politiikan ja talouden suhdetta ei tunnuta aina ymmärtävän. Emme tiedosta, että esimerkiksi lääkeyhtiöillä on intressi vaikuttaa sähkötupakan kieltämiseen. Keskusta-alueelta kiinteistöjä omistavalla on intressi keskustan ulkopuolelle rakentamisen kieltämiseen. Liian usein käy niin, että parhaiten ei menesty se, jolla on parhaat ideat ja niiden toteuttamiskyky, vaan se, jolla on paras lobbauskoneisto.

Ayn Rand on sanonut, että yksilö on maailman pienin vähemmistö. Tämä ajattelu alkaa tuntua nykyoloissa melko utopistiselta. Kun Talvivaaran kaivosalueella kuoli työntekijä rikkivetymyrkytykseen, julkisuuteen ei noussut suuria korvausoikeudenkäyntejä. Tapahtumaa käsiteltiin harmillisena työtapaturmana. Yksilö oli tuotantoväline. Jos todella ajattelemme, että yksilö voidaan uhrata yhteisen hyvän eteen, ajattelumme on tyrannian rakennuspalikka. Ja se on kaukana pahamaineisen Randin ajattelusta.

Usein kollektivistisia aatteita vastustavat ja kapitalismia hehkuttavat kuriporvarit ovat mieleltään kaikkein kollektivistisimpia. Tämä näkyy jatkuvana kohkauksena siitä, että suomalaiset eivät tee tarpeeksi töitä, juovat liikaa ja ovat muutenkin laiskoja läskejä. Joiltain on tainnut unohtua, että yksilönvapauteen kuuluu olennaisesti oikeus päättää omista ajankäyttötavoistaan. Muiden kustannuksella eläminen on toki moraalisesti väärin, mutta järjestelmän suurimmat hyväksikäyttäjät löytyvät todennäköisesti aivan muualta kuin sosiaalitoimen asiakkaista.

Kapitalismin vastustajien olisi tehtävä paremmin selväksi, mitä he oikeastaan vastustavat. Tuskin ainakaan kauppojen aukiolojen laajentaminen lisäsi köyhyyttä. Itse kannatan taloudellisten vapauksien lisäämistä, mutten käyttäisi itsestäni nimitystä kapitalisti. En kannata hierarkioiden lisäämistä, vaan niiden purkamista. En halua, että mahdollisuuksien tasa-arvon periaatteesta luovutaan siksi, että se poistaa ihmiseltä kannustimen vaurastua jälkeläistensä aseman vuoksi. En myöskään kannata sitä, että joidenkin ihmisten ainoaksi funktioksi asetetaan varoittavana esimerkkinä toimiminen: ’’Katsos Eetu, jos et tee niin kuin minä sanon ja olet laiska, sinulle käy niin kuin tuolle sedälle tuossa’’.